Itsemyötätunto

Me ihmiset tuntemme luonnostaan myötätuntoa nähdessämme, että rakas ystävä kärsii. Osaamme tukea ja lohduttaa, auttaa eteenpäin. Itseämme sen sijaan saatamme vaikeinakin hetkinä kohdella ankarasti. Soimaamme, arvostelemme, piiskaamme.

Itsekriittisyyttä pidetään toisinaan jopa polkuna menestykseen, myötätuntoa itseä kohtaan itsekkäänä, ylimielisenä tai pehmoiluna. Tutkimustieto kuitenkin osoittaa muuta. Itsekriittisyyden on huomattu mm. lisävän ahdistusta sekä masennusta ja pidentävän stressireaktioista palautumista.  Ystävällisyys ja hyväksyntä itseä kohtaan sen sijaan lisäävät tutkimusten mukaan onnellisuutta ja hyvinvointia. Itsemyötätuntotaidot auttavat meitä katkaisemaan stressin kierteen, vähentämään perfektionismia, epäonnistumisen pelkoa ja kehohäpeää. Itsemyötätunnon taidoilla voimme pitää parempaa huolta itsestämme ja lisätä elämän laatua.

Itsemyötätunto on taito jonka jokainen voi oppia. Tämä kyky auttaa meitä huomaamaan milloin stressaamme ja kärsimme, ja kohtaamaan sen mitä elämä eteemme tuo ystävällisemmin ja lempeämmin. Itsemyötätuntotaitoja voi opetella ja vahvistaa monenlaisin harjoittein.

Yhdysvaltalaiset itsemyötätunnon asiantuntijat Kristin Neff ja Christopher Germer ovat kehittäneet 8-viikoisen Mindful Self-Compassion ohjelman (MSC), jonka tarkoituksena on kehittää itsemyötätunto mindfulness-pohjaisten harjoitteiden avulla. MSC-ohjelmaa opetetaan ja tutkitaan ympäri maailmaa. Tältä sivustolta löydät tietoa MSC-ohjelmasta, itsemyötätunnosta sekä monia ohjelmaan kuuluvia meditaatio– ja muita harjoitteita. Koulutetut MSC- opettajat löytyvät täältä.

Itsemyötätunnon kolme osatekijää

Neffin mukaan itsemyötätunto koostuu kolmesta osatekijästä:

1. Ystävällisyys itseä kohtaan

Itsemyötätunto tarkoittaa itsemme kohtelemista ystävällisyydellä ja lämmöllä silloin kun kärsimme. Itsemyötätuntoinen ihminen, sen sijaan että välttelisi kipua tai antautuisi sisäiselle kriitikolleen,  tunnistaa ihmisenä olemiseen sisältyvän vääjäämättömän epätäydellisyyden, epäonnistumisen ja vaikeuden. Todellisuuden hyväksyminen lempeydellä ja ystävällisyydellä tuo emotionaalista tasapainoa.

2. Jaettu ihmisyys

Ihmisenä oleminen tarkoittaa haavoittuvuutta, epätäydellisyyttä, kuolevaisuutta. Kun meillä on vaikeaa, tunnemme kuitenkin helposti erillisyyttä, koemme olevamme ainoita jotka tekevät virheitä, tulevat hylätyksi tai kokevat menetyksiä. Sen huomaaminen, että en ole ainoa joka kärsii, on tärkeää. Juuri kärsimyksen kokemukset ovat osa yhteistä ihmisyyttämme.

3. Mindfulness eli hyväksyvä tietoinen läsnäolo

Mindfulness tarkoittaa sitä, että olemme tietoisia siitä mitä koemme silloin kun sen koemme. Olemme hyväksyvästi kokemuksessamme. Itsemyötätuntoisella ihmisellä suhde kielteisiin tunteisiin on tasapainoinen. Hän ei välttele tunteitaan, mutta myöskään liioittele niitä. Halu ja kyky havainnoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan avoimella uteliaisuudella, mahdollistaa niiden kanssa työskentelyn. Mindfulness yhdessä jaetun ihmisyyden kanssa tuo myös laajempaa näkökulmaa omiin kokemuksiimme. Sallii meidän olla vaikeiden tunteidemme ja ajatustemme kanssa sellaisina kuin ne ovat.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s