Onko minussa jotain vikaa, kun murehdin ja vertailen muihin?

nature-1504997_1920

 

Älä turhaan murehdi.
Lopeta vertailu muihin.
Lakkaa soimaamasta itseäsi.
Luovu asioiden vatkaamisesta mielessäsi.
Ajattele nyt positiivisesti.

Olemme jokainen lukeneet ja kuulleet tämänkaltaisia kehotuksia. Neuvojen tarkoitus on varmasti vilpittömän hyvä, ja silti ohjeistukset voivat jättää ihmetyksen, miksi tämä ei toimi minulle. Joskus jopa epäilyn, onko vika minussa, kun en pysty?

Vastaukseni tähän on yksinkertainen: jos ohjeet eivät toimi, Sinussa ei ole mitään vikaa! Olet normaali. Jos me ihmiset osaisimme muuttaa toiminta- ja ajattelutapojamme pelkällä päättämisellä, emme taitaisi tarvita oppaita onnellisuuteen, tai moneen muuhunkaan asiaan.

Mahtavat, monimutkaiset aivomme

On monia syitä siihen miksi murehdimme, vertailemme, sätimme ja vatvomme. Ihmislajilla on vuosituhansien kuluessa ollut yksi päämäärä joka ohittaa kaiken muun: säily hengissä! Aivomme toimivatkin monessa asiassa tällä logiikalla. Elossa pysymistä on yksittäisissä hetkissä edistänyt enemmän tappavan käärmeen huomaaminen kuin herkullisen hedelmän. On ollut viisaampaa loikkia karkuun petoja kuin ihailla niiden tyylikkäitä turkkeja. Me ihmiset olemme edelleen taitavia huomaamaan kaiken sen mikä on uhkaavaa. Huomaamme kun joku katsoo vihaisesti, murahtaa paheksuvasti tai asettuu uhkaavaan asentoon. Taidokkaasti myös muistamme kokemamme uhkaavan. Monelta pahalta tämä meitä säästää ja samalla se tulee kuitenkin pulmaksi siksi, että aivomme reagoivat myös psyykkisiin ja kuviteltuihin uhkiin innokkaasti. Ehkä olet huomannut, kuinka toisinaan riittää pelkkä ajatus, ”Mitäs jos sairastun?”, ”Mitäs jos kaverit nauravat minulle?”, ”Varmasti sanon jotakin typerää” ja kortisolitasot nousevat? Tällaisia me ihmiset olemme. Reagoimme mahdollisiin kuviteltuihinkin uhkiin, teemme sen nopeasti, ja seuraavaksi lähdemme etsimään ratkaisua –vatkaamalla asiaa mielessämme, uudelleen ja uudelleen.

Ihmislajin hengissä säilymistä on siis auttanut valppaus ja vikkelä vaaroihin reagoiminen sekä periksi antamaton taipumus löytää ratkaisut pulmiin ajattelemalla, jopa märehtimällä. Tämä ei tietenkään riitä. Yksi oleellinen lisätaito on pystyä pysymään osana ryhmää. Vauvaiässä tämä näkyy selkeimmin. Jos sinua ei vauvana hoideta ja hoivata, kuolet. Olemmekin äärimmäisen lahjakkaita toimimaan niin, että saamme kuulua porukkaan. Tätä taitoa on edistänyt vertailu ja oman toiminnan säätely. Kun seuraamme ja omaksumme ryhmämme normeja ja tapoja, se tapahtuu usein vertailemalla muihin. Kun aiomme toimia väärin tai vastoin sääntöjä, on riski, että jäämme yksin. Tämä on uhka, suuri sellainen. Meille käy paremmin kun oppimme huomaamaan erehtymisen riskin ja välttämään uhan. Varmistelemalla asiaa ennakoivalla itsekritiikillä, ei myöskään toista samaa virhettä useaan kertaan. Ei se ehkä hyvältä tunnu, mutta on parempi kuin kuolema.

Tähän kaikkeen nivoutuu vielä meidän ihmisten upea kyky ajatella. Voimme ajelehtia ihanissa muistoissa ja astua tulevaisuuden haavemaailmaan. Monen monta upeaa hetkeä ja mahdollisuutta tämä antaa, mutta saattaa meitä ongelmiinkin. Jos olet kuten minä, olet herännyt monena päivänä ja toivonut onnellisia, iloa tuovia ajatuksia ja tunteita. Päiviin on silti tullut mausteeksi vihaisia tai surullisia mietteitä ja kokemuksia. Emme välttämättä saa sitä mitä tilaamme. Mieli on vieläpä aivan järjettömän nopea. Ei tarvitse montaa hetkeä tietoisesti havainnoida mielensä kulkua, kun huomaa miten paljon ja pyytämättä siellä käy vieraita. Kokeile. Pysähdy minuutiksi ja vain havainnoi mitä mielesi tekee. Kysy itseltäsi myös: Kuinka paljon siitä mitä nousee, kutsuit kylään?

Mielemme yrittää parastaan pitääkseen meistä huolta

Älä turhaan murehdi.
Lopeta vertailu muihin.
Lakkaa soimaamasta itseäsi.
Luovu asioiden vatkaamisesta mielessäsi.
Ajattele nyt positiivisesti.

On arvokasta asettaa aikomuksia pyrkiä onnellisuuteen ja tuoda tyyneyttä elämäänsä. Viisautta matkalla tähän on huomioida se mihin voimme vaikuttaa, mihin emme. Mielemme suuntautuu herkästi uhkiin, etsii sitkeästi ratkaisuja, etsii itsestämme vikoja ja yrittää kontrolloida toimintaamme. Näin se yrittää pitää meistä omalla tavallaan huolta. Onkin turha painia itsesyytöksien kehässä tuomitsemalla itseään siitä minkälaisiksi ihmisaivomme ovat kehittyneet. Sille emme mahda mitään.

Kun ei pelkkä päätös muutoksesta auta, mitä tehdä? Pitäisikö luovuttaa? Vastaukseni on jälleen yksinkertainen: ei missään nimessä. On monia keinoja, joilla voimme itseämme tyynnyttää ja lisätä hyvää elämässämme. Itsensä komentaminen eikä tunteiden tai ajatusten sivuuttaminen auta. Komentamista yritämme luultavasti jokainen, ja kun huomaamme, että se ei toimi, turvaudumme ehkä kritisoimaan itseämme tästäKIN. Kasaamme näin lisää kritiikkiä kritiikin kekoon. Tämän sijaan kannattaa panostaa tekemään tuttavuutta mielensä kanssa. On isoksi avuksi kärsivällisesti ja ajan kanssa opetella tunnistamaan mielensä toimintoja, kehittää vähemmän samaistunutta suhdetta sen sisältöihin.  Voimme oppia yhä useammin huomaamaan, että jokainen mielenvirtaan syöksyvä ajatus tai mielikuva on vain ajatus eikä sen seurauksena tarvitse toimia. Ajatus tulee, se menee. Tulee seuraava, menee seuraava. Päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Tähän kaikkeen voi opetella suhtautumaan hyväksyvästi ja myötätuntoisesti. Aivan kuten rautatieasemalla voi seistä katsellen junia hyppäämättä jokaisen kyytiin, on mahdollista seisahtaa ihmettelemään mielensä liikennettä. Käskyjen sijaan voi todeta ystävällisesti itselleen:

Murehtimista
Vertailua
Soimaamista
Vatkaamista
Kielteisyyttä

ja jatkaa matkaa, haluamaansa suuntaan.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s