Itsetunnon missiosta itsemyötätunnon taitoihin

Jokainen meistä haluaa kokea itsensä arvokkaaksi. Myös keskinäinen vertailu on meissä syvässä. Tässä kilpailuhenkisessä ajassa nämä kaksi asiaa liitetään jatkuvasti toisiinsa siten, että itsearvostuksen perusta suorastaan lepää vertailussa. On syytä olla vähintään yhtä hyvä kuin muut, mielellään vähän parempi. Mutta vaikka kuinka ponnistelee, aina löytyy joku joka on pidempi, varakkaampi, hoikempi, lihaksikkaampi, taitaa useamman kielen tai…Read more »

Itsemyötätuntoa opiskelijoille

                                                                  Lehtien hiljalleen kellastuessa on syksy tuonut taas tuhannet opiskelijat opinahjoihinsa. Opiskelu voi olla inspiroivaa, innostavaa, ihanaa, mutta joskus myös kuormittavaa, ahdistavaa tai pelottavaa. Työssäni opintopsykologina kohtaan monia opiskelijoita jotka kertovat kärsivänsä prokrastinaatiosta eli vetkuttelusta tai valtavasta vaativuudesta itseä kohtaan. Joskus nämä kaksi nivoutuvat yhteen. Kun opiskelija asettaa itselleen tavoitteeksi täydellisyyden, on todennäköistä että jossakin…Read more »

Itsemyötätuntoa auttajille

Psykologina kohtaan työssäni päivittäin kärsimystä. Kanssaihmiset menettävät, sairastavat, surevat, pelkäävät. Uskon, että suurin keinoni auttaa on olla aidosti läsnä. Läsnä oleminen edellyttää taitoa pitää huolta itsestä, samalla kun kulkee toisen rinnalla. Muutoin on vaarana, että sydän sulkeutuu ja hyvä tarkoitus muuttuu läsnä `tekemiseksi´. Psykologit, sairaanhoitajat, lääkärit, omaishoitajat ja monet, monet muut ammattiryhmät ja ihmiset tarvitsevat…Read more »

Kosketuksesta

Kun ystäväsi itkee, on surullinen tai pettynyt, mitä teet? Ehkä annat myötätuntoisen halauksen, kosketat? Samalla kun fyysisesti kosketat, kosketat sielua. Kosketuksessa on valtavasti voimaa. Ja kun sinä itket, olet surullinen tai pettynyt, mitä teet? Kuinka kohtaat itsesi tuona hetkenä? Yksi helppo tapa rauhoittaa ja lohduttaa itseäsi vaikeana hetkenä, on antaa itsellesi hellä halaus tai yksinkertaisesti…Read more »

Itsemyötätunto

Me ihmiset tuntemme luonnostaan myötätuntoa nähdessämme, että rakas ystävä kärsii. Osaamme tukea ja lohduttaa, auttaa eteenpäin. Itseämme sen sijaan saatamme vaikeinakin hetkinä kohdella ankarasti. Soimaamme, arvostelemme, piiskaamme. Itsekriittisyyttä pidetään toisinaan jopa polkuna menestykseen, myötätuntoa itseä kohtaan itsekkäänä, ylimielisenä tai pehmoiluna. Tutkimustieto kuitenkin osoittaa muuta. Itsekriittisyyden on huomattu mm. lisävän ahdistusta sekä masennusta ja pidentävän stressireaktioista palautumista.  Ystävällisyys ja…Read more »